Vanhemman asenne matematiikkaan vaikuttaa lapseen – näin tuet oppimista

Vanhemman asenne matematiikkaan voi vaikuttaa siihen, millaisena lapsi näkee matematiikan ja omat mahdollisuutensa oppia sitä.

Lapsi ei opi suhtautumaan matematiikkaan vain koulussa. Hän kuuntelee myös sitä, miten me aikuiset puhumme matematiikasta, omista taidoistamme ja hänen osaamisestaan.

Moni aikuinen sanoo aivan huomaamattaan:

Minäkin olin aina huono matematiikassa.

Tai:

Meidän suvussa ei ole matikkapäätä.

Tarkoitus voi olla hyvä. Aikuinen yrittää ehkä lohduttaa lasta ja kertoa, ettei vaikeuksissa ole mitään hävettävää. Lapsi voi kuitenkin kuulla viestin toisin: matematiikan osaaminen on ominaisuus, joka joko on tai ei ole. Jos sitä ei ole minulle syntymässä annettu, en voi asialle mitään.

Siksi sillä on merkitystä, miten matematiikasta kotona puhutaan.

Asenne vaikuttaa, mutta se ei yksin ratkaise

Asenteen merkitystä ei pidä vähätellä, mutta en halua myöskään väittää, että lapsi oppii matematiikkaa vain ajattelemalla myönteisesti.

Jos matematiikan perustassa on puutteita, niitä ei korjata tsemppilauseilla. Lapsi tarvitsee opetusta, harjoittelua ja tehtäviä, jotka alkavat oikeasta kohdasta. Joskus tarvitaan myös hyvin konkreettisia välineitä ja aivan toisenlainen tapa selittää asia.

Myönteinen asenne auttaa lasta yrittämään uudelleen, sietämään keskeneräisyyttä ja pysymään tehtävän äärellä hieman pidempään. Se tekee oppimiselle tilaa. Varsinainen taito rakentuu kuitenkin harjoittelemalla ja ymmärtämällä.

Minusta nämä kaksi asiaa kuuluvat aina yhteen: lapsen on saatava uskoa siihen, että hän voi oppia, ja samalla hänen on saatava sellaista opetusta, jonka avulla oppiminen on oikeasti mahdollista.

Vanhemman asenne matematiikkaan välittyy lapselle

Lapset ovat taitavia tulkitsemaan aikuisten ilmeitä, äänenpainoja ja odotuksia. Jos aikuinen jännittää matematiikkaa tai välttelee sitä, lapsi voi alkaa ajatella, että matematiikka on jotakin vaikeaa ja pelottavaa.

Tutkimuksissa vanhemman matematiikka-ahdistuksen on havaittu olevan yhteydessä lapsen matematiikan oppimiseen erityisesti silloin, kun vanhempi auttaa usein matematiikan kotitehtävissä. Tämä ei tarkoita, ettei matematiikkaa jännittävä vanhempi saisi auttaa lastaan. Tärkeämpää on tunnistaa omat tunteensa eikä siirtää niitä huomaamatta lapseen.

Lapselle voi sanoa esimerkiksi:

Minulle matematiikka oli koulussa välillä vaikeaa, mutta ehkä voimme yhdessä selvittää, miten tämä toimii.

Se on aivan eri viesti kuin:

En minäkään tätä osaa. Matematiikka on ihan kamalaa.

Ensimmäisessä lauseessa vaikeus myönnetään, mutta ratkaisun mahdollisuus jätetään avoimeksi.

Älä määrittele lasta matematiikan perusteella

Lapsi alkaa helposti muodostaa itsestään käsitystä matematiikan oppijana.

Olen huono matematiikassa.

En vain ymmärrä numeroita.

Kaikki muut osaavat nopeammin.

Kun lapsi sanoo näin, häntä ei välttämättä auta se, että aikuinen vastaa vain: Etkä ole, olet oikein hyvä.

Jos lapsen kokemus on toinen, hän ei usko tätä. Parempi vastaus voisi olla:

Et osaa tätä vielä. Selvitetään, mikä kohta tässä tuntuu vaikealta.

Sana vielä on tärkeä. Se kertoo, ettei nykyinen osaaminen ole lopullinen tuomio.

Lasta ei myöskään kannata määritellä erityisen lahjakkaaksi matematiikassa. Jos hänelle on jatkuvasti kerrottu, että hänellä on hyvä matikkapää, ensimmäinen vaikea tehtävä voi tuntua vaaralliselta. Entä jos en osaakaan? Olenko sitten menettänyt sen ominaisuuden, josta minua on kehuttu?

Siksi kehuisin mieluummin lapsen toimintaa:

Huomasit itse, ettei ensimmäinen tapa toiminut, ja kokeilit toista.

Jaksoit tutkia tehtävää, vaikka vastaus ei tullut heti.

Piirsit tilanteen, ja sen avulla löysit ratkaisun.

Osasit kertoa, miten ajattelit.

Tällainen palaute auttaa lasta huomaamaan, mitä hän voi tehdä oppiakseen.

Virhe ei ole merkki siitä, ettei lapsi osaa

Matematiikassa virhe näkyy usein hyvin selvästi. Vastaus on oikein tai väärin. Siksi matematiikka voi alkaa tuntua lapsesta aineelta, jossa hänen osaamistaan ja älykkyyttään arvioidaan koko ajan.

Minulle virhe on ennen kaikkea tieto.

Kun lapsi tekee virheen ja kertoo, miten hän ajatteli, näen usein paljon enemmän kuin pelkästä oikeasta vastauksesta. Voin huomata, ymmärtääkö hän lukumäärän, käyttääkö hän toimivaa laskustrategiaa tai onko jokin aikaisempi asia jäänyt epävarmaksi.

Aikuisen ensimmäisen kysymyksen ei siksi tarvitse olla:

Miten et tätä osannut?

Parempia kysymyksiä ovat:

Miten lähdit ratkaisemaan tätä?

Voitko näyttää välineillä tai piirtää, mitä ajattelit?

Missä kohdassa tehtävä muuttui vaikeaksi?

Voisiko tämän ratkaista jollakin toisella tavalla?

Tavoitteena ei ole kaivaa lapsesta selitystä väkisin. Jos lapsi ei osaa kertoa ajattelustaan, aikuinen voi auttaa näyttämällä vaihtoehtoja ja kokeilemalla asiaa yhdessä.

Nopeus ei ole sama asia kuin matemaattinen taitavuus

Moni lapsi alkaa pitää itseään huonona matematiikassa, koska joku toinen laskee nopeammin.

Nopeudesta on joissakin tilanteissa hyötyä. Esimerkiksi pienten laskujen automatisoituminen helpottaa myöhempää matematiikkaa. Matemaattinen osaaminen on kuitenkin paljon muutakin kuin nopeita vastauksia.

Siihen kuuluu esimerkiksi lukumäärien ja lukujen välisten suhteiden hahmottaminen, ongelmanratkaisu, päättely, joustavien strategioiden käyttäminen ja oman ratkaisun perusteleminen.

Hitaasti ajatteleva lapsi voi ymmärtää asian erittäin hyvin. Nopeasti vastaava lapsi voi puolestaan käyttää ulkoa opittua sääntöä ymmärtämättä, miksi se toimii.

Siksi en tekisi matematiikasta jatkuvaa kilpailua. Jokainen harjoitus ei tarvitse aikaa mittaavaa kelloa, eikä lapsen tarvitse voittaa muita ollakseen hyvä matematiikassa.

Vanhemman ei tarvitse ryhtyä matematiikanopettajaksi

Kotona tärkein tehtävä ei ole opettaa koulun asioita etukäteen tai osata selittää kaikkea samalla tavalla kuin opettaja.

Vanhempi voi tukea lasta olemalla kiinnostunut hänen ajattelustaan.

Voit esimerkiksi kysyä:

• Miten päädyit tähän vastaukseen?
• Mistä tiesit, mitä laskua tarvitaan?
• Voisitko näyttää tämän jollakin esineillä?
• Onko olemassa toinen tapa ratkaista sama tehtävä?
• Mikä tässä oli helppoa ja mikä vaikeaa?
• Mitä huomasit virheestäsi?

Matematiikkaa voi tuoda arkeen myös ilman erillisiä tehtäväkirjoja. Sitä löytyy ruoanlaitosta, rahasta, kellonajoista, rakentelusta, peleistä, matkoista ja tavaroiden jakamisesta.

Tärkeintä ei ole tehdä jokaisesta arjen hetkestä oppituntia. Tärkeämpää on antaa lapsen ihmetellä, kokeilla ja selittää.

Mitä tehdä, jos läksyt päättyvät aina riitaan?

Jos matematiikan läksyt vievät jatkuvasti kohtuuttomasti aikaa, aiheuttavat itkua tai lapsi tarvitsee jokaiseen tehtävään aikuisen apua, ongelma ei välttämättä ole asenteessa.

Lapsi voi olla turhautunut siksi, että tehtävät rakentuvat sellaisen aikaisemman taidon varaan, jota hän ei vielä ymmärrä riittävän hyvin. Silloin hänelle ei kannata vain vakuuttaa, että kyllä sinä osaat.

Ensin pitäisi selvittää, missä kohdassa ymmärtäminen alkaa horjua.

Joskus pieni muutos selitystavassa riittää. Joskus täytyy palata paljon aikaisempaan asiaan ja rakentaa ymmärrystä rauhassa uudelleen. Kun puuttuva kohta löytyy, myös lapsen asenne voi muuttua. Matematiikka ei enää tunnukaan mahdottomalta, kun tehtävissä alkaa olla järkeä.

Tärkein viesti lapselle

Jos minun pitäisi valita yksi asia, jonka haluaisin jokaisen lapsen kuulevan, se olisi tämä:

Se, ettet osaa jotakin nyt, ei tarkoita, ettet voisi oppia sitä.

Lapsi tarvitsee ympärilleen aikuisia, jotka uskovat hänen mahdollisuuksiinsa mutta eivät vähättele hänen vaikeuksiaan.

Jos tehtävä on vaikea, se saa tuntua vaikealta. Jos perusteissa on puutteita, ne täytyy löytää ja niitä täytyy harjoitella. Lapsen ei tarvitse teeskennellä osaavansa eikä selvitä yksin.

Toivo ei synny tyhjistä kannustuslauseista. Se syntyy myös kokemuksista: minä harjoittelin, ymmärsin jotakin uutta ja pystyin tähän.

Jos lapsesi harjoittelee paljon mutta matematiikka ei ala avautua, voimme yhdessä selvittää, mistä hänen kanssaan kannattaa aloittaa.

Kysy minulta vapaata asiakaspaikkaa.

Lähteet

Maloney ym. 2015: vanhempien matematiikka-ahdistuksen yhteys lapsen oppimiseen

Berkowitz ym. 2015: kodin matematiikkatoiminnan yhteys oppimiseen

Yeager ym. 2019: kasvun ajattelutavan vaikutukset

Ramirez ym. 2016: matematiikka-ahdistus ja laskustrategiat